perjantai 17. elokuuta 2012

Kesän jälkeen ensimmäinen balettitunti!

Moikka vaan :) 
Eli tänään meillä oli ensimmäinen balettitunti kesän jälkeen. Ihan hyvin meni ja tietty aina
kehitettävää löytyy! Baletin jälkeen meillä oli lajitreeniä, jossa jatkoimme ohjelmaamme. Lopuksi teimme hyppytreenin. Kipeänä ollut Anna-Mari otti kuvia treeneistä, joten kiitoksia sulle Anna-Mari ♥ Seuraavaksi kuvia, anteeksi tekstin lyhyydestä :(

Vanteita :)

Tunnollista harjoittelua baletissa



Sitten siirryimme joukkuevoimistelun pariin



Aina yhtä ihana Rebecca :)




Yksi uusimmista joukkuellaisista, Talvikki :)










Kuvassa Talvikki(edessä) ja Anni (takana)



Treenit jatkuu ja ohjelma alkaa muodostua kasoista kuvioiksi :D

maanantai 13. elokuuta 2012

Pikaiset kuulumiset :)

Moi, ajattelin kertoa vähän meidän joukkueen kuulumisia, kun postaustaukokin on ollut jo niin pitkä.

Eli siis Akaasiaan on tullut kolme uutta motivoitunutta tyttöä mukaan. Viivi, Anni ja Talvikki ovat kaikki jo taitavia voimistelijoita, mutta kehitettävää vielä riittää, kuten meillä kaikilla muillakin. :)
Meitä on siis nyt kolmetoista iloista tyttöä.

Treenaamme syyskaudella neljä kertaa viikossa, yhteensä 9,5 tuntia viikossa. Ohjelmassa välineenä on vanne, ja ohjelma tulee olemaan erilainen kuin aiemmat :). Pukukin on erilainen kuin edelliset.

Pahoittelen myös sitä, ettemme ole valmentajaesittelyjä ehtineet tekemään (niin toivottiin aiemman postauksen kommenteissa). Toteutamme nekin varmasti jossakin vaiheessa, mutta sitä aiemmin teemme voimistelija esittelyt.

- Sini